Kuva: Shutterstock

Onko sinulla katkeilevat kynnet? Katso asiantuntijoiden vinkit, miten voit vahvistaa kynsiäsi

05.05.2024 16:15 - Jasmin Mikkilä

Kynsien hoidossa esimerkiksi hyvään kynsilakanpoistoaineeseen kannattaa panostaa.

Monet ihmiset voivat kärsiä heikoista ja katkeilevista kynsistä. Esimerkiksi rakennekynnet voivat vaurioittaa pidemmällä aikavälillä omia kynsiä niin paljon, että niiden kasvattamisesta voi tulla vaikeampaa. Kuitenkin on monia tapoja, miten voit mahdollisesti edesauttaa kynsiesi terveyttä sekä kasvamista. Elle-aikakausilehti on jakanut omat vinkkinsä siihen, kuinka voit kiinnittää entistä enemmän huomiota kynsiesi terveyteen.

1. Kynsinauhaöljy päivittäin

Ama Quashie, muodin parissa työskentelevä kynsitaiteilija sekä kynsisalonki Aman perustaja painottaa, että tärkein asia kynsien kasvattamisessa on kosteutus. Jos haluaa pitkät kynnet, täytyy kynsien olla ensin terveet. Kynsinauhaöljyn avulla voit kosteuttaa niin kynsiä kuin kynsinauhojakin, minkä vuoksi se on yksi tärkeimmistä asioista kynsien kasvattamisessa sekä niiden pitämisessä hyvässä kunnossa. Kynsinauhaöljyä suositellaankin käytettäväksi päivittäin, ja myös rasvaa sekä öljyä suositellaan käytettäväksi jokaisen käsienpesun jälkeen.

2. "Pehmeä" kynsiviila

Ami Streetsin, muodin parissa työskentelevän kynsitaiteilijan mukaan kannattaa vaihtaa kova kynsiviila pehmeään kynsiviilaan. Pehmeä kynsiviila voi estää kynsien katkeamisen sekä halkeamisen, ja se on tällöin kynsille hellävaraisempi. Myös viilaustekniikalla on väliä, ja Streetsin mukaan kannattaa välttää eteen- ja taaksepäin liikkuvia liikkeitä, ja kynsiä kannattaa viilata yhdensuuntaisesti nopeilla, mutta lempeillä vedoilla.

3. Panosta kynsilakanpoistoaineeseen

Kun kynsilakkasi halkeilevat ajan myötä, on tällöin helppo kaivaa kaapista vanha kynsilakanpoistoaine, jolla poistaa kynsilakkajäämät. Se ei ole kuitenkaan aina paras vaihtoehto, sillä monet kynsilakanpoistoaineet sisältävät suuria määriä asetonia, joka voi aiheuttaa etenkin hauraille kynsille halkeilemisen sekä kuivumisen. Koita siis valita kynsilakanpoistoaine, joka ei sisällä ollenkaan asetonia. Myös monet kynsilakanpoistoaineet voivat sisältää kynsille hyödyllisiä aineita, kuten erilaisia vitamiineja.

4. Ruokavalio

Myös ruokavaliolla voi olla merkitystä kynsien terveyteen. Healthline-sivustolla kerrotaan, mistä ruoka-aineista saat luontaisesti biotiinia eli B-vitamiinia, joka voi edesauttaa kynsien kasvua sekä terveyttä. Näihin ruoka-aineisiin lukeutuvat muun muassa sienet, kananmunat, liha, kala, pähkinät sekä soijapavut. Useimmiten biotiinia saadaan riittävästi ruoasta. 

Lue myös: Tänä keväänä kynsissä on uusi hittiväri - sopii hyvin jokaiseen lookkiin

Lue myös: Kaipaatko hauskoja ideoita kesän festarimeikkiin? Katso upeat meikkilookit ja inspiroidu

Lue myös: Ihonhoidossa tehdään yleensä jo alkumetreillä paha virhe - katso asiantuntijan vinkit

Lähteet: Elle, Heathline

Kilpailut

Uusimmat